top of page

Vartiosto, koko kuningaskunnan suojelija. Ei palvele kaupunkia, ei lääniä, ei kuningasta - vain kansaa, yhteistä turvallisuutta, ja on valmis tekemään sen eteen mitä ikinä tahansa se ottaa. Miehiä ja naisia sydän vailla pelkoa, täynnä puhdasta rohkeutta ja rinnassa sammumattoman halun liekki toimia yhteisen rauhan vuoksi.

 

Vartiosto tunnetaan koko kansakunnan keskuudessa maita ja mantuja kiertävänä seurueena. Mukana on niin miehiä ja naisia, mikä luonnollisesti herättää paheksuntaa tietyissä lääneissä - eiväthän naisten kuuluisi olla sotureita! Vartioston jokainen jäsen on kuitenkin valinnut tarkalleen polkunsa. Vartiostoon liittyminen on ikuinen valinta ja ainut tie vapauteen on kuoleman kautta. Toisiaan ja ennen kaikkea koko kuningaskuntaa suojeleva Vartiosto on kuin joukko jumalan lähettämiä veljiä ja sisaria, jotka jakavat oikeutta ympäri saarta aina kaupungeista metsäteihin. Maantienrosvoja pysäytetään, murhamiehiä napataan kiinni, varkaita varjostetaan... ja ai niin, mainittiinko jo se pienen pieni sivuseikka, että Vartiosto kantaa pedon siunausta tai kirousta harteillaan, miten sen nyt ottaa.

 

Kyllä. Vartioston tiedetään olevan paitsi naisten soturuuden hyväksyvä joukko, myös pedon olomuodon ruumiillistumia. Ihmissudet ovat vuosisatojen takaa tutuksi tulleita olentoja joiden harvinainen taru elää yhä. Täysikuu ei tee mitään, pedoista ei tule verenhimoisia elukoita, eikä inhimillisyys katoa mihinkään. Erittäin kivulias muuntautuminen tapahtuu aina kantajansa tahdon mukaan, vieläpä mihin kellonaikaan tahansa. Äärimmäisen tuskalias muuntautuminen tapahtuu yksilöstä ja tottumuksista riippuen muutamasta kymmenestä sekunnista viiteentoista minuuttiin, minkä jälkeen ihmisen tilalle on muovautunut neljällä raajalla juokseva ja takaraajoille kohottautuva susimainen peto. Nopeus, raaka voima ja erinomaiset aistit ovat tällöin Vartioston puolella ja suuri ihmissusilauma on varmasti näyttävä näky kelle tahansa. Suden muodon ottaminen on kuitenkin vasta äärimmäinen vaihtoehto Vartiostolle. Susimuodon käyttäminen merkitsee lähes auttamatonta kuolemaa viholliselle - ihmissusien kädet eivät kykene vangitsemaan, eikä muuta asetta ole kuin tappavat leuat ja kynnet, joiden ensimmäinen isku saattaa olla jo se kuollettava.

 

Haluat siis Vartiostoon.

Hyvä on. Etsi ensiksi Vartiosto käsiisi. Kysele kaupungin majataloista viimeisimpiä havaintoja ja saavutat varmasti seurueen ennemmin tai myöhemmin, minkä jälkeen pääset roikkumaan veljeskunnan mukana toimittaen palvelijan tehtävää ja oppimaan uutta. Tämän jälkeen koittaa äänestyksen aika. Yksikin kieltävä ääni ja mukana roikkuminen jatkuu. Kun yhtäkään kielteistä ääntä ei tule, on sinut hyväksytty Vartiostoon. Tässä vaiheessa saat hyvästellä kaiken edellisestä elämästäsi. Sinulla on vain sisaresi ja veljesi Vartiostossa, eikä oikea veriperimäsi merkitse sinulle enää mitään. Et saa toimia vasten oikeutta, et saa rikkoa siveyslupausta, et saa perustaa perhettä. Lupausta seuraa seuraavan täydenkuun aikana tapahtuva liittymisrituaali, jonka aikana Vartioston kaikki jäsenet kokoontuvat, lausuvat johtajan johdolla valan ja sinulle valitaan veli tai sisar, Vartioston jäsen josta tulee sinun oppaasi. Vartiostoon siirtymisen sinetöi paitsi koko joukon riitti ja toistamasi sanat, myös viimeinen silaus - johtaja viiltää tikarilla avohaavan kämmeneensä, valuttaa verta pikariin ja juottaa sen sinulle. Pedon siunaus on langennut yllesi ja veljesi/sisaresi avustaa sinua ottamaan uuden elämän omaksesi. Lähteminen ei ole enää vaihtoehto. Ihmissusien kunniaa varjellaan tarkoin ja petturit ovat automaattisesti kuolemantuomion saavia. Usko tai älä, Vartiosto on viimeinen kenen tappolistalla haluat olla, sillä sinut metsästetään alas alta aikayksikön.

 

 

“The justice is my hope, strength and shield.”

Ihmissuteuteen suhtaudutaan hyvin ristiriitaisesti kuningaskunnassa. Koska kyse ei ole yleisestä tai näkyvästä ilmiöstä, vallitsee tiettyjen sukujen keskuudessa melko yleinen mielipide siitä, ettei ihmissusia ole enää olemassa ja kyseessä on vain vanha legenda. Tietyt suvut tietävät kuitenkin petojen olemassaolon, ja osa saattaa olla myös nähnyt kaksijalkaiset susiolennot omin silmin. Vartiosto ja termi "ihmissusi" yhdistetään aina automaattisesti, pidetäänpä ihmissusia ajankohtaisina tai vanhana legendana ja virheellisenä Vartioston imagona, jolla pyritään saada kansa käyttäytymään.

 

Jossain saatat saada ilmaisen majoituksen ihan vain siksi koska olet Vartioston jäsen ja sitä kautta ihmissusi. Jossain paikassa sinun pääsi halutaan tikun nenään, eikä siinä vaiheessa vastustajaasi kiinnosta toimiiko Vartiosto oikeuden hyväksi vai ei. Olet ihmissusi, et inhimillinen ihminen ja sinun on kuoltava.

 

 

YLEINEN SUHTAUTUMINEN VARTIOSTOON / IHMISSUSIIN

Pohjoinen - Ihmissusia pidetään suuressa arvossa ja Vartiostoa odottaa aina ilmainen yösuoja pohjoisessa.

Itä - Kuten suuri noitavaino, suhtaudutaan myös ihmissusiin erittäin demonisoivasti. Suuri palkkio tappamisesta.

Kuninkaanlääni - Hyvin neutraali, ei yleistä mielipidettä, joskin ennakkoluulot ja pieni pelko vallitsee.

Länsi - Uskovat vähiten ihmissusien olemassaoloon, pitävät rotua ikivanhana muinaislegendana.

 

HUOM! Kyseessä on kansojen valtavirran suhtautuminen, joten jokainen hahmo voi yksilönä omata omat mielipiteet ja uskomukset ihmissusista ja sitä mukaa myös Vartiostosta.

 

 

 

Vartioston johtaja / ihmissusilauman alfa - Fenrir

Vartiostosta ja ihmissusista voi lukea lisää foorumilta.

 

bottom of page